Ei passia rokottamattomille

Helsingin Sanomat avasi rokotekeskustelun rivakasti jutullaan rokotekriittisistä vanhemmista 17.7. Pian jutun julkaisemisen kansanedustaja Mikko Kärnä esitti rokotteiden ottamista ehdoksi lapsilisän saamiselle. Lapsilisä, kuten rokoteohjelmakin, on tarkoitettu turvaamaan lasten terveyttä ja hyvinvointia. Se että vanhemmat riistävät lapselta oikeuden rokotteisiin ei saa olla perusteena sille että valtio rajaa lapselta oikeuden toimeentuloon. Olkoonkin että lapsilisä ei nykytasolla suojaa lasta köyhyydeltä.

Kärnän huoli rokotteiden riittävästä kattavuudesta on kuitenkin aiheellisinen. Kun alaikäiselle haetaan passia tai henkilökorttia, tulee myöntämisen ehdoksi asettaa kansalliseen rokoteohjelmaan osallistuminen. Rokottamattomat lapset ovat joukkoimmuniteetin suojassa kohtuullisessa turvassa Suomessa, mutta matkustettaessa maihin joissa näitä sairauksia esiintyy laajemmin, otetaan tarpeeton riski. Rokottamattomat lapset saattavat tuoda tartunnan myös tullessaan ja vaarantaa muiden lasten terveyden.

Matkustamisen rajoittaminen ei suojaa lasta yhtä hyvin kuin rokottaminen, mutta poistaa tarpeettomia riskejä siihen saakka kunnes henkilö on kyllin vanha päättämään rokotesuojastaan itse.

 

Mielipidekirjoitus: julkaistu Kalevassa 26.7.2016.

Se on valtaa, väkivaltaa

Eilen uutisoitiin laajasti Oulun vaalikylässä tapahtunut kahakka jossa Kansallinen vastarinta-ryhmittymän esitteitä jakaneet miehet kävivät käsiksi Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaseen. Poliisi joutui puuttumaan tilanteeseen ja käytti voimakeinoina sekä pippurisumutetta että sähköistä etälamautinta. Häkellyttävää uutisessa oli paitsi se että miehet olivat varustautuneet esitteiden jakamista varten luotiliivein, niin myös se että suojelupoliisi kertoo ryhmittymän aktivoituneen Oulussa erityisesti yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.

Politiikka on vallankäyttöä ja sen retoriikassa käytetään paljon sotilaallista termistöä. Parasta aikaa käydään vaalitaistoa josta voittajat selviytyvät hallitukseen ja tappion kärsineet jäävät oppositioon. Monipuolisen voiton ja tappion retoriikan lisäksi syntyy politiikassa luonnollisesti poliittisia ruumiita.

Näissä vaaleissa on vallankäyttö kuitenkin riistäytynyt sanoista tekoihin. Oulun vaalikylän kahakka on vain pieni osa tätä. Ympäri maata on vaalimainoksia töhritty ja rikottu. Aiemmin, jo pitkästi ennen vaaleja, Oulussa kokoontui miesjoukko homobaarin eteen ja pahoinpiteli ravintolan asiakkaita. Ylioppilaskunta otti kantaa homovihaa ja väkivaltaa vastaan, seurauksena oli ylioppilaskunnan toimiston tuhopolttoyritys.

Väkivallan retoriikka on näiden vaalien yhteydessä yhdistetty laajasti oikeistoon ja kansallismielisyyteen. Pohjoisessa Suomessa olen kuitenkin kohdannut räikeintä väkivaltaretoriikkaa pääsääntöisesti vasemmiston, erityisesti Vasemmistoliiton kannattajakunnan käyttämänä.

Jaoin mennä viikolla Keskustalaisen ehdokkaan vaalimainoksia, kun sain porraskäytävässä perääni ”Porvarit hirtetään aamunkoitteessa, ei tartte tulla tänne…”–huudon. Samaan sisällissodan kauhuihin kaipaavaan ”nostalgiaan” olen törmännyt niin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnassa aktiivisten vasemmistolaisten puheissa kuin myös Oulun vanhojen vasemmistolaisten keskusteluissa. En aiemmin ole ollut näistä puheista erityisen huolissani.

Riippumatta siitä onko viha- ja väkivaltapuheen motiivina sosialistinen ideologia, kansallismielinen kouhotus tai homofobia moninaisine syineen, niin aina nousevat niskakarvat pystyyn. Läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa tapahtui edellisten vaalien yhteydessä useampia ehdokkaiden pahoinpitelyjä. Pelkään nyt Suomessa vasemmistoradikaalien ryhtyvän ”vastatoimiin” oikeistoradikaaleja vastaan ja kierteen olevan valmis.

Onko Suomi ja suomalainen kulttuuri muuttumassa? Mitä keinoja meillä on radikalisoituvien voimien kohtaamiseen? Onko politiikasta tulossa vaarallinen harrastus ja hengenvaarallinen ammatti?

ps. Kiitoksia Timo Heikkiselle onnistuneista otoksista ja luvasta käyttää niitä.

Välittämisen oppia Kainuusta

Kainuussa on onnistuttu jossain sellaisessa mikä ei missään muualla Suomessa ole onnistunut samoin. Kainuussa tänä vuonna peruskoulunsa päättäneistä ainoastaan kaksi jäi vaille jatko-opiskelupaikkaa lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Tämä on ihailtava suoritus josta Oulun seudullakin olisi syytä ottaa mallia.

Suomalainen nuorten tukiverkosto perustuu hyvin paljon oppilaitosten varaan. Peruskoulu, ammattikoulu, lukio ja korkeakoulut pitävät kyllä omistaan parhaansa mukaan huolta, mutta nuori joka jää näiden oppilaitosten ulkopuolelle on huolineen ja ongelmineen hyvin yksin. Siksi kelkasta jäämisen riski on erityisen suuri yksien opintojen loppuessa ja toisien alkaessa. Yhteen näistä ongelmallisista kohdista on nyt Kainuussa löydetty lääke. Syrjäytyneiden määrän vähentäminen on vähintään yhtä tärkeä tapa parantaa huoltosuhdetta tulevaisuudessa kuin paljon huomiota kerännyt työurien jatkaminen.

Kainuun järjestelmässä peruskoulun opinnonohjauksen ja toisen asteen oppilaitoksien välisellä tiiviillä yhteistyöllä on tartuttu niihin nuoriin jotka ovat aluksi jääneet täysin ilman opiskelupaikkaa. Nuoret itse sekä heidän perheensä on otettu huomioon asioita järjesteltäessä. Vastaavan työn aloittaminen myös Oulun seudulla on tärkeää. Uusi suurempi Oulu sekä Oulun seudun ammatillisen opetuksen kuntayhtymä antaa vastaavalle työlle myös hyvät puitteet. On tärkeää että työ nuorten tulevaisuuden eteen aloitetaan nyt.

Oheinen teksti on julkaistu alunperin Kalevassa mielipidekirjoituksena 7.9.2010

Uusi yritys

Kotisivujen yhteyteen rakennettu blogi osoittautui niin hankalaksi ylläpitää että päätin siirtyä valmiiseen pohjaan. Näin aluksi on tarkoitus koota tänne muualla julkaistuja tekstejä. Myöhemmin tulee ehkä myös pelkästään tänne tarkoitettua materiaalia.